 |
| Pikkusiskon kanssa väsätty piparkakkutalo! :) |
Elossa ollaan, vaikka joulukuu onkin ollut melkoista paahtamista paikasta toiseen! Marraskuun lopussa alkoi työharjoitteluni sairaalan vuodeosastolla. Sen voin sanoa, että olen ehkä sittenkin oikealla alalla. Jännää tässä on se, että koulussa minusta ei ole ikinä tuntunut siltä, että kykenisin joskus työskentelemään sairaalassa. Huonot numerot ja motivaation puute ahdistivat minua koko syksyn! Opettajat eivät huomioineet lainkaan sellaisia oppilaita, joilla ei ole aikaisempaa kokemusta sairaalasta (HUOM! Luokassamme on sekä lukiopohjaisia että lähihoitajia.) Ainoastaan yksi opettaja on oikeasti valanut minuun uskoa, että kyllä tämä tästä, kyllä minusta vielä hoitaja tulee. Onneksi pääsin työharjoitteluun. Vaikka minua jännittikin ihan kamalasti siellä ja tuntui, etten osaa tehdä yhtään mitään, pääsin aika nopeasti mukaan vuodeosaston toimintaan. En todellakaan väitä, että osaan nyt kaiken ja muutama viikko vuodeosastolla olisi antanut minulle kaikki ohjeet sairaanhoitajan ammattiin. Väitän, että työharjoittelu antoi minulle kilokaupalla itsevarmuutta ja luottamusta omiin kykyihin. I can do this.
Ruskaa on vieläkin kamala ikävä, mutta kiireinen elämä ja kaikenlainen hässäkkä on pitänyt ajatukset muualla. Itsenäisyyspäivän aikaan kävimme siskojeni ja äitini kanssa Haaparannalla, mikä oli omansalainen seikkailu myöskin! Oli ihanaa viettää aikaa pitkästä aikaa yhdessä. Ei ole enää itsestäänselvyys viettää aikaa yhdessä niin, että kenelläkään ei ole kiire mihinkään.
Ja Pannukin alkaa olla taas oma itsensä.
Kun Ruska lopetettiin, Pannu masentui kyllä täydellisesti. Se ei syönyt kuukauteen luita eikä koskenutkaan leluihin. Se vain makasi pedissä ja jos meillä kävi vieraita, siitä tuli hysteerinen ja huomionhakuinen. Nyt sekin alkaa onneksi toipua. Olen kertakaikkiaan kateellinen Pannulle: sitä muistuttavat Ruskasta enää silloin tällöin hajut ja lelut tai vastaantuleva pieni koira, muuten se ei kaveriaan enää kauheasti ajattele. Ainakin luulen niin. Toivon niin. Koiran kanssa kun ei oikein voi jutella siitä, miksi joskus käy näin.
Onneksi Jaken äitin kyläilyt ovat pistäneet Pannuun eloa, varsinkin, kun aina mukana tulee jotain hyvää syötävää... ;)
Ystävyys on erikoinen asia. Sitä on niin monenlaista. Kestävää, helposti hajoavaa. Hauskaa, vakavaa. Luotettavaa, häilyvää. Iloista, surullista. Huomaamatonta, räikeää. Joskus oikein mietin, mistä ystävyyden oikeastaan tunnistaa. Olen huomannut, että valokuvista! Ystävän kanssa otettu kuva voi olla onnistunut, typerä, heilahtanut, ylivalottunut, vakava, pilailua... Mutta näistä sitä ei tunnista. Ehkäpä ystävän tunnistaa siitä, että hänen kanssaan otetussa valokuvassa piilee aina iloa. Vaikka kuva olisi minkälainen, voi siitä nähdä, kuinka hauskaa kuvan otto on ollut. Olkoot se sitten vaikka vessan peilin kautta otettu kuva.
Ystävyydestä ei ollut pulaa, kun menimme tyttöporukalla Leville kylpylähotelliin. Reissu oli niin ihana ja rentouttava. Lojuimme kylpylässä kahtena päivänä monta tuntia, söimme hyvää ruokaa ja mikä tärkeintä... TANSSIMME AAMUUN ASTI.
Olen myös ostanut kenkiä ja piirtänyt pitkästä aikaa paljon. Rakastuin näihin korkkareihin, vaikka minun täytyykin ilmeisesti opetella kävelemään niillä, ennenkuin niitä voi julkisesti laittaa jalkaan.
Piirsin Darylin Walking Dead-sarjasta. En ole koskaan osannut piirtää realistisia ihmisiä, mutta joulukuun aikana päätin aloittaa harjoittelun. Opin kyllä, jos vain haluan!
Luulenpa, että nyt on aika aloittaa joulunvietto. Vuosi 2013 alkaa olla kokolailla paketissa ja odotan innolla tulevaa. Nyt on aika rentoutua, syödä hyvin (suklaata), nauttia rakkaiden seurasta ja ajatella muutenki hyviä asioita elämässä. Toivotan kaikille siis pitemmittä puheitta
OIKEIN HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2014!
<3
