Joulu joutui taas

 Kuten ehkä kuvista huomaatte, olen
oikeastaan täysin valmis joulun saapumiseen
ja aion ottaa jälleen kerran joulusta
kaiken irti. Minä vain niin rakastan
tätä kuukautta ja sen tunnelmaa.
Jake ei ole samanlainen intoilija kuin minä,
mutta hän huomasi eilen kaikki laittamani koristeet
ja piti näistä valoista.
Ja antaa minun renkuttaa joululauluja jatkuvalla syötöllä.
Parempaa poikakaveria ei voi olla <3

Jouluaatto kruunaa ihanan kuukauden:
koko perhe saman katona alla pitkästä aikaa
ja kaikki ovat hyvällä tuulella.
Minulla on kolme sisarusta, kaksi pikkusiskoa ja pikkuveli.
Meillä on kaikilla jo niin paljon omaa elämää, että
on oikeasti hyvä sattuma, jos kaikki ovat yhtäaikaa kotona.

Lahjojen saaminen on kivaa, myönnän.
Mutta myös antaminen: ilme toisen kasvoilla, kun hän
avaa paketin, on vain niin mahtava! :)

Ohessa kuvia meidän tämän vuoden jouluvaloista.

Tuo pikku joulutalo on niin ihana! <3
Lempikoristeeni.

Vaikka onkin pieni asunto, niin kyllä silti täytyy olla joulukuusi. :)

Ai niin!
Kävimme syömässä intialaisella ravintolassa Jaken, Jaken äitin ja veljen kanssa.
NAM <3
Minulle oli kyllä aivan uusi makunautinto. Ruoka oli ihanan mausteista, mutta minulla ei onneksi
ollut liian tulista. Ja ruoka oli ihan kamalan täyttävää. :)

Arty me

Ajattelin vielä laittaa tänne muutamia piirustuksia. Nämä ovat kaikki DeviantArt-tililtäni, koska skanneri ei pelaa tällä hetkellä ja jotain piirustuksia on vanhalla koneella... Olen käynyt kuvataidelukion, mutta en tiedä, onko sillä mitään tekemistä piirtämiseni kanssa oikeastaan... Joskus yläasteella ajattelin, että piirtämisestä tulee ammattini, mutta ei se nyt sitten ihan niin mennyt. Mutta eihän sitä koskaan tiedä! Toisaalta, rakastan myös kirjoittamista yli kaiken. Siksi teen osaksi tätä blogiakin, että saan kirjoittaa edes jotain luovempaa kuin oppimispäiväkirja.
Valokuvausta olen myös yrittänyt harrastaa, mutta vanha kunnon selitys: EI OLE NYKYÄÄN AIKAA.

Balto ja Jenna :D <3 

Oma hahmo omasta tarinasta 

Yritys piirtää Nicole Kidman Moulin Rougesta :D

Myöskin hahmoja omasta tarinasta

Mulla tosiaan riittäisi hahmoja ja tarinoita vaikka kuinka... Mistä aika toteuttaa? Näistäkin hahmoista olen kirjoittanut tarinaa jo parikymmentä sivua, mutta sitten se aina tyssää...
Rakastan tosiaan maailmanlopputarinoita (varsinkin zombiepitoisia...). Tästä kiitos kuuluu rakkaalle Jakelleni, joka on aivopessyt minut <3


http://rokyo92.deviantart.com/

Paluu arkeen

Viimeinen kuva Ruskasta kännykässä, "serkkutyttö" vieressä. (Siskoni koira Usva ja heidän bloginsa http://suklaasadetta.blogspot.fi/ )

Kylläpä tuntui, että koko maailma oli niin synkkä ja ankea, kun Ruskasta piti luopua. Ensimmäinen päivä meni kuin horroksessa: puolet ajasta oli lohdutonta ja puolet sitä kuvitteli, että mitään ei ole oikeasti tapahtunut. Oikeastaan todellisuus iski hyvin jälkeenpäin: jokin laulu, Ruskan rikkinäinen pehmolelu hyllyn päällä siivousta tehtäessä, revitty sukka sohvan takana. Ainoa asia, mitä on voinut tehdä, on pyyhkiä kyyneleet ja jatkaa eteenpäin.

Aluksi oli tosi rankkaa mennä Pannun kanssa lenkille: melkein puoli vuotta oli minun työni lenkittää Ruskaa ja Jaken Pannua, joten lenkitys tuntui ihan vieraalta ja oudolta, koska eihän Pannu tee kaikkea samalla lailla kuin Ruska teki. Moni lenkki on mennyt niin, että olen vain itkeskellyt, kun Pannu ei ole Ruska.
Tosi väärin. Ilman Pannua olisi TODELLA hankalaa. Sen typerä, normaali touhotus on helpottanut arkeen palaamista ja olen iloinen, että se ei ikävöi ihan kamalasti Ruskaa, nauttii enenmmänkin jakamattomasta huomiosta.

Haluan nyt kuitenkin kirjoittaa muustakin: joulusta, työharjoittelusta ja itsestäni. Olen aina rakastanut joulua yli kaiken ja tänäkin vuonna otan varaslähtöä jouluvalmisteluihin. Jouluvalot ovat jo ikkunoissa ja pipareja ensimmäisen kerran leivottu. Joulu on muutenkin niin ihanaa aikaa: se on puhdistavaa ja auttaa, kun aamulla on kellon soidessa edelleen kamalan pimeää. Vaikka ennen en ole asiasta kauheasti välittänyt, niin parina syksynä on kaamos oikeasti hieman ahdistanut. Mutta onneksi täällä Rovaniemelläkin vielä monena päivänä on paistanut vähän aurinko! Tälläkin hetkellä puun latvat ovat kauniinnäköisiä,  kun niihin osuu auringonvalo...

Pidimme myös Jaken kanssa pikku bileet asunnossa. Kun Ruska oli vielä, se ei olisi ollut läheskään niin helppoa. Vaikka karua tämä onkin, täytyy ajatella joitain positiivisia asioita. Bileet olivat muutenkin tosi terapeuttiset, kun sain laittautua pitkästä aikaa kunnolla ja vain nauttia olostaan. Ostin Alkosta halpaa punaviiniäkin! Sen nimi oli Don Hugo ja pullo maksoi noin 5e ja hyvää oli.  

Meikäläinen

Bilekakku :D Kinuskikissan suklaakuivakakku hieman mukailtuna versiona.

Tänään menen tutustumaan työharjoittelupaikkaani terveyskeskuksessa! Minua jännittää ihan kamalasti ja tuntuu niin pelottavalta, kun kaikki on vielä aivan uutta ja koulussa opetellut asiat tuntuvat katoavan täysin päästä. Tosiaan: en ole opiskellut vielä kuin vuoden sairaanhoitoa ja nyt on ensimmäinen työharjoittelu tulossa, joka kertoo varmasti paljon, onko tämä nyt oikea ala vai tuliko valittua ihan väärin... 

Iik, jännää!!!!

Joulun odotuksen keskellä

sen usein täysin unohtaa

Miksi se joulu tuntuu niin ihanalta?

Miksi se tuntuu niin joululta?

Kaiken lahjaostosten teon keskellä

Piparien tuoksun huumassa

se tärkein kuitenkin unohtuu.

Joulu on aikaa rakkauden

ja aikaa rauhoittumisen.

Se on aikaa ystävyyden

ja aikaa sisarusten.
Miksi se joulu tuntuu niin suloiselta?

Miksi se tuntuu niin joululta?

Pienet, valkoiset tassut

Kun se seisoi keskellä pimeää syksyä,
ainoa, minkä siitä erotti,
oli pienet valkoiset tassut.
Pikkupentuna naamassa oli valkea läntti, 
kuin koru
Se ehti haalistua lähes kokonaan.
Se oli tyhmä kuin saapas
ja tiesi silti elämän salaisuuden ja tarkoituksen,
enemmän kuin mitä minä tulen koskaan tietämään.
Mitä maksaisinkaan nyt,
jos tässä kaamoksen pimeyden keskellä,
näkisin sen valkoiset tassut.

Marraskuun 8.päivä eläinlääkäri nukutti Ruskan. Sen jalka oli niin pahasti poikki, että nukutus oli kaikista armelian vaihtoehto koiralle. Ensimmäinen pistos ei riittänyt, vaan tässä kaverissa riitti virtaa niin paljon, että vasta toinen satsi pisti Ruskan lopullisesti unten maille.

Monesti olen lukenut siitä, että ihmiset surkuttelevat ja pohtivat, kenelle kellot seuraavaksi soivat ja miettivät ennakkoon, mitä sitten tapahtuu, kun joku läheinen kuolee. Läheisellä ainakin minä tarkoitan ehdottomasti myös koiraa. Mietitään, että kuinka rankkaa se olisi ja kaavaillaan kaikki valmiiksi päässä.

NAUTTIKAA, ÄLKÄÄKÄ SURKUTELKO!

Tämän minä olen oppinut tänä syksynä kantapään kautta. Pistää vihaksi, jos joku ajattelee jotenkin toisin. Ruska eli täysillä: se oli aina hyväntuulinen ja aina menossa. Se oli minulle oikea syysaamujen valo, vaikka välillä sen vilkkaus olikin suorastaan raivostuttavaa. Mutta mitä antaisinkaan, jos se nyt herättäisi minut edelleen joka aamu.
Mutta kun ei, niin ei.

Kuvat ovat viimeiseltä, todella pitkältä metsälenkiltä. Vaikka tätä tekstiä on hankala kirjoittaa ja sanat tuntuvat typeriltä, luulen, että kuvat kertovat aika paljon.

Ei Ruskakaan miettinyt, että mitäs jos minun jalkani katkeaa viikon päästä ja kuolen. Se juoksee täysillä ja nauttii. 
Otetaan ihmeessä mallia.

"Kyllä, ,menin läpi tästä putkesta monta kertaa!"

Pikku Ruska-kulta. <3 Lyhyt, mutta täydellinen elämä.