Welcome to (fake) paradise: Elämän iloja

Voiko olla ihanampaa, kun seurustella maailman mukavimman pojan kanssa ja omistaa kaksi maailman parasta koiraa? Taidan olla melko onnekas... <3
On mukavaa, että voi kirjoittaa noin. Elämässä on kaikkea paskaa välillä, mutta on kiva huomata olevansa silti tyytyväinen siihen, mitä on. Välillä elämä on vuoristorataa ja raskasta, mutta pienet, kivat asiat auttaa eteenpäin.

Hihi ;)

Lähdemme Jaken kanssa pian Helsinkiin pikku syyslomalle ja Pannu ja Ruska jäävät siskoni hoitoon. Ruska

ei ole ollut yhtään yötä ilman minua, toivottavasti kaikki sujuu hyvin... Voin kyllä kuvitella, että se ei edes huomaa poissaoloani! :D Sisko on onneksi hyvä koirien kanssa enkä ole kyllä yhtään sen suhteen huolissani.

Koulussa on nyt tosi hankalaa, lääkelaskut ja farmakologia painavat ihan hulluna päälle ja kaiken kukkuraksi Ruska alkaa aina tehdä tihutöitä, jos se jää vähemmälle huomiolle. Koulupäiväni ovat aina melko pitkiä, viime viikollakin useana päivänä kahdeksasta kuuteen. Mutta minä olen sitä mieltä, että Ruskankin on opittava siihen, ettei joka päivä voi olla ohjelmoitu sitä varten. Joskus on päiviä, ettei tehdä mitään kamalan erikoista.

Olimme noin kuukausi sitten kamalassa flunssassa Jaken kanssa ja meillä oli molemmilla korkea kuume ja siitäkös Ruska riemastui, kun emme käyneet pitkillä lenkeillä ja sen kanssa ei oikein puuhasteltu mitään. Onneksi ihana koulukaverini Henna pelasti meidät ja veimme Ruskan ja Hennan bordercolliet metsään juoksemaan ja kuluttamaan energiaa. Sitten Ruskakin nukkui kuin tukki ja antoi minun ja Jaken sairastaa rauhassa.

Ruska on siis huomionkipeä, sen hampaat vaihtuvat, mörköikäkin tuntuu vähän vaivaavan... Sillä on nyt vähän ikävä olo! Reppana.
Se kasvaa ihan hirveästi: kaikki sanovat, että pennuksi se on todella jämäkän ja lihaksikkaan näköinen. Ihan niinkuin Hopeanuoli ;D Ruska syö ruokaa todella hyvin ja paljon, kolmesti päivässä. Silloin, kun olen vapaalla, puuhastelen paljon sen kanssa ja se myös leikkii paljon Pannun kanssa, niin onko se ihmekään, että se on vanttera? Lisäksi se juoksee todella paljon metsässä vapaana.

Ruska osaa laittaa sukkia laatikkoon. :D
Vähän se vielä vaatii harjoittelua, mutta periaate on jo selkeä. Lisäksi se noutaa minulle kokoajan jotain ja piettää todella nätisti esineitä ja sukkia suussa ja antaa hienosti minulle. Ilman sen kummempaa harjoittelua, kai se on sillä yksinkertaisesti niin veressä, kun noutaja kerran on... En ole koskaan ollut noutajarotuisen koiran kanssa, että olisin päässyt näkemään tällaista.

Loppuun vielä kuvia syksyn varrelta. En malta odottaa, että Ruska näkee ensimmäisen kerran lunta!